Lions Clubs International - Piiri 107-A

Hauskasti eteenpäin - Roligt framåt

A-piirin tulevat tapahtumat

Piirin 107-A kalenteri
  

Päivitetty::

Hyvät nuorisovaihdosta kiinnostuneet leijonat

Kuva1 Nuorisovaihto 400Nykyään, kun kansainvälistyminen on entistä tärkeämmässä roolissa nuorten ihmisten elämää, on Lions nuorisovaihto entistä tärkeämpää työtä. Monet työpaikat ja jopa harrastukset vaativat koulusivistyksen lisäksi myös rohkeutta puhua vierasta kieltä. Juuri sen rohkeuden löytämisessä me voimme olla tukemassa nuoria antamalla heille mahdollisuuden lähteä kesävaihtoon ja/tai osallistumalla toimintaan isäntäperheenä.

Pitää myös muistaa, että osalla nuorista kansainvälistymisen mahdollisuus on olemassa, mutta vähäosaisemmille nuorille vaihtokokemus on ainutlaatuinen mahdollisuus kansainvälistymiseen. Toivon, että otatte tämän seikan huomioon omassa hakumenettelyssänne ja matka-avustusten myöntämisessä.

 

A-piiri on jo vuosia tehnyt hienoa työtä nuorisovaihdon saralla olemalla aktiivisin nuorisovaihtopiiri maassamme. Tavoite on edelleen sama mutta sen toteutumiseen tarvitsen aktiivisten klubien apua. Toivonkin, että mahdollisimman moni klubi ottaa aktiviteetikseen nuorisovaihdon myös tänä vuonna ja lähtee tekemään kanssani tätä tärkeää työtä. Uskon, että tällä työllä voimme tulevaisuudessa vaikuttaa myös suomalaisen Lions toiminnan jäsenkehitykseen positiivisella tavalla.

Näiltä sivuilta löydätte materiaalia, joka auttaa tässä työssä. Pyrin pitämään sivuja ajan tasalla ja päivittämään ajankohtaisiin aina uusimman tiedon. Mutta, jos huomaatte puutteita tai kehitettävää, olkaa reippaasti yhteydessä minuun. Tärkeää on myös se, että minulla on aina tieto klubin nuorisovaihtajasta jotta kiireellinenkin tieto kulkee viiveittä.

Lukekaa nämä sivut läpi huolella. Jos teillä on kysyttävää, vastaan mielelläni ja olen avuksi nuorisovaihdon jokaisessa käänteessä.

Kiitos, kun teette kanssani tätä tärkeää työtä!

 

Heini Brushane
YCEC 107 A
YEC Australia, Uusi-Seelanti, Englanti ja Irlanti

 

Linkit liitteisiin:

Hakuohje klubeille

Kohdemaat kesällä 2016

Kohdemaiden tiedot ja rajoitteet

Nuorisovaihto aktiviteettina (tulossa)

Isäntäperhemainos


HelpLinkki

Linkit

2014 04 25 SLL palkki LCI bar

LCIF linkkiLions verkkokauppa

Mylci

Jasenrekisteri

Arne Ritari linkki LeotPalkki

Jalopeura linkki

MediakorttiSopimusLinkkipalkki

 

Facebook A-piiri