Lions Clubs International - Piiri 107-A

Hauskasti eteenpäin - Roligt framåt

A-piirin tulevat tapahtumat

Piirin 107-A kalenteri
  

Päivitetty::

LC Naantali-Raisio piknikillä

Tällainen viesti napsahti LC Naantali-Raision klubilaisten s-postiin alkukesästä:

"Olemme tässä Marjan ja Maaritin kanssa alustavasti puhuneet, josko kokoonnuttaisiin kesäkuussa joku ilta ns. puistopiknikille. Voidaan säilyttää vaaditut turvavälit. Tämä ei olisi mikään virallinen klubi-ilta eli voi tulla paikalle tai olla tulematta. Ei lasketa poissaoloja eikä osallistumisia. Olisi kuitenkin kiva nähdä, vaihtaa kuulumisia ja jutella tulevasta kaudesta. Miltä kuulostaa?

 

Ja hyvältähän se meistä useasta kuulosti.

Niinpä sitten kesäkuisena tiistai-iltana tapasimme Naantalin Kuparivuorella. Jokainen meistä kertoi kuulumisiaan ja tuntemuksistaan korona -aikana. Ajattelen niin, että oli tilaisuus kertoa, tulla kuulluksi ja kuunnella. Ilmapiiri oli iloinen, ja tuntui siltä, että ikävähän meillä oli jo ollut toistemme luo.

Korona oli sulkenut useat meistä koteihinsa lähes kokonaan. Kuulosti kuitenkin siltä, että suomalaisina naisina tilanne oli otettu hyvin haltuun, ja hymy oli herkässä edelleen. Kyyneleitä ei virrannut. Yleisesti totesimme, että paikallisten kauppojen palvelut olivat toimineet erittäin hyvin ja laadukkaasti. Ainoa huolenaiheemme oli se, miten päästä korona-testiin oireiden ilmaannuttua. Tätä kirjoittaessani tilanne lienee jo parempi ja testaukseen pääsee tarvittaessa.

Koska olimme koolla lioneina, hoidimme myös tehokkaasti viralliset osuudet:

Kuluneen kauden klubipresidenttimme Ritva Raitmaa ojensi edellisen kauden klubipresidentille Irma Jusleniukselle ansiomerkin muistoksi

 
hänen vetämästään upeasta kaudesta. Kävimme lyhyesti läpi tulleita myös piirikuvernöörin posteja ja ajankohtaisin Lions -asioita.

Naantali RaisioPiknik350Virkistävä ja hieno tapaaminen, jollaisia suosittelen jokaiselle klubille tulevina kausina. Viralliset syys- ja kevätkokoukset vedetään sääntöjen mukaan. Ei unohdeta kuitenkaan pääasiaa, joka on hyväntekeväisyys. Siispä ideoidaan ja toteutetaan muihin kuukausikokouksiin uudenlaisia toimintatapoja. Otetaan ilolla vastaan klubilaisten ehdotuksia ja toteutetaan niitä uusia ja erilaisia toimintatapoja, ja viihdytään.


Toivotan kaikille klubeille tsemppiä!

Eija Kesti
1 varapiirikuvernööri MD 107A 2020-2021
LC Naantali-Raisio

Kuvat Liisa Uotila.

HelpLinkki

Länkar